Eikö kukaan tosiaan päivitä tätä blogia puolestani? Niin se vain näyttää olevan, että jos en minä kirjoita tänne, niin eipä kirjoita kukaan muukaan. Meinaa mennä tylsäksi! Nyt sitten päivitystä, ettei lukijat karkotu muualle =)

Tein tuossa jo ennen joulua yhden kovan onnen huopatossun. Kirjoitinkin aiemmin, etten enää muista minkä kokoisilla puikoilla sen tein. Rohkeasti silti aloitin tekemään toista. Järkeilin vain, että jos vyötteessä käsketään käyttää vitosen puikkoja, niin kyllähän mä oon viisaana käyttäny isompia tälläsessa huovutettavassa työssä. Käytin sit seiskan pyöröä ja tein samalla silmukkamäärällä kuin sen ekan. Näin siitä kohta aloitettuani, että nyt kyllä tulee isompi kuin se eka tossu. Laiskana tein sen silti loppuun. Kuvittelin kait, että puran vaikka sen ekan ja teen uudestaan... Tässä näet kaksi aivan erikokoista tossua  vierekkäin:

\"Image

Siis aivan erikokoiset! Ja mitä minä niille tein? Purinko toisen ja tein uudestaan? No en tietenkään! Ajattelin vain, että kyllä ne sitten koneessa tasaantuvat...

Ekan pesun jälkeen ne eivät olleet muuttuneet miksikään. Silloin tajusin, etten ollutkaan ennen huovuttanut mitään tästä Pirtin kehräämön hahtuvalangasta kudottua. Kuvittelin vain sen huopuvan samalla lailla kuin hahtuvat. Pesin sitten tossut toisen kerran ja kolmannenkin. Nyt ne olivat huopuneet niin, etten enää usko niiden huopuvan lisää. Ei paljon naurata enää. Katsokaa nyt!

\"Image

On ne vaan erilaiset. Tässä kohtaa mietin jo, etten varmastikaan kerro noista tossuista teille mitään. Enkä tosiaan laita kuvia esille. Mutta täytyyhän teidänkin saada nauraa! Tuo pienempi on hieman liian pieni minun jalkaani, ja tuohon suurempaan sitten menisi pienen elefantin jalka leveytensä puolesta. Olisiko pitänyt tehdä nämä anopille niin kuin aluksi suunnittelin, heh. Tässä vielä havaintokuva, jossa on jalkani vertailukohteena.



\"Image

Jalkani ei ole kovin siro, mutta sentään vielä sirompi kuin tuo oikeanpuoleinen tossu.

Tossut jäivät siis lojumaan jonnekin, saavat odottaa kunnes keksin niille jotain käyttöä. Luultavasti nuo kekseliäät lapset vievät ne ensin johonkin leikkeihinsä.

Aloitin eilen tekemään tämän ohjeen mukaan.  Oikeasti en kyllä usko, että tuollaista sukkaa voi saada sopimaan jalkaan, mutta täytyy silti  testata.  Kristiina ainakin on tehnyt sellaiset, eikä ainakaan valittanut sopivuutta. Raportoin siis myöhemmin omia kokemuksiani.

Niin ja teinhän minä huovutettavan kassinkin itselleni tämän ohjeen mukaan. En siis kokonaan luopunut huovutusleikistä noiden tossujen myötä. Tein kassin ihan tavallisesta hahtuvasta, joten luotan lopputuloksen olevan halutunlainen. Kassi ei ole vielä pyörähtänyt pesukoneessa, joten laitan siitä kuvia vasta myöhemmin.

Aloitin tämän päivityksen kirjoittamisen aamupäivällä ja lopetan nyt, kun kello on lähes yksitoista illalla. Ottipa koville. Ja nyt nukkumaan.