Tänään sitten siivosin. Jo oli aikakin, sillä viime viikolla vetosin myyjäisten aiheuttamaan kiireeseen ja jätin viikkosiivouksen väliin. Lattioiden yleisen likaisuuden lisäksi lasten lelut olivat täydessä kaaoksessa leluhuoneen lattialla ja vaatehuoneessa (siellä ei siis säilytetä vaatteita, vaan lelulaatikoita). Järjestin siis eilen jo lelut ja tänään sitten tein kaiken muun. Siivoamisen lisäksi vielä leivoin illan PartyLite-kutsuja varten. Aika hulinaa täällä olikin, kun paikalla oli 11 aikuista ja 13 lasta.

Jotain olen silti saanut eilisiltana ja tänään aikaiseksikin. Meinaan neulepuolella

21800.jpg21798.jpg21799.jpg

Jestas, miksi en ottanut piposta kuvaa Puhin päässä? Älkää välittäkö mallin hassusta naamasta, katsokaa hyvin onnistuneesti väritettyä pipoa! Ja Kevät-huivista otin kuvan salamalla ja ilman. Ensimmäinen mohairneuleeni ikinä. Ja ensimmäinen pitsihuivini. Lankana on Tampereelta ostettu Kitten Mohair ja siskoni valitsi väriksi (huivi menee hänelle joululahjaksi) tuon sinisen. Minä en ikinä käyttäisi mitään tuon väristä. Täytyy kait tehdä sitten itsellekin joku vastaava eri värisestä langasta. Mutta katsotaan nyt ensin mitä tästä tulee. Oikeasti pitäisi kyllä tehdä niitä joulukortteja, eikä kutoa joululahjoja...