Niin siinä sitten kävi, että eilisten tutkimusten (keuhkokuva ja verikokeet) perusteella lähdimme iltapäivällä kohti keskussairaalaa. Ahti itse tuntui olevan jo paljon paremmassa kunnossa, kuumettakaan ei enää ollut, joten ilman tutkimuksia olisin luullut pojan jo parantuneen. Yskä tietty vaivasi vielä ja olihan pojan silmät sairaan näköiset, mustat silmänalusetkin raukalla oli. Erkki lähti meitä kyyditsemään sairaalalle lasten kanssa, Helinä vain jätettiin kyydistä pois nukkumaan päiväunia Raija-mummulle.

Päivystävä lääkäri otti meidät vastaan ja pääsimme katsomaan omaa huonettamme. Erkki lähti jokseenkin epäilevän näköisenä lasten kanssa kotia kohti. Eikä ihme, yhtäkkiä olikin vastuussa kaikista lapsista Ilona mukaanlukien. Yritin kyllä matkalla vähän kertoa miten Ilona nukkuu päiväunia ja mitä tekee herättyään ja miten hänet nukutetaan. Erkki ei todellakaan tiedä mitä normaalipäivään lasten kanssa kuuluu, kun ei ole yhtään koko päivää meidän kanssamme ollut. Maatalousyrittäjällä on todellakin töitä jokaiselle päivälle ja jossain välissä pitäisi ehtiä rakentaakin

Sairaalassa aika meni suht nopeasti filmejä katsellen ja legoja rakennellen. Yöksi petasin lattialle ohuen patjan ja nukuin olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin. Kotona lapset olivat mummun ja pappan hoivissa ilta-askareiden ajan ja yökin sujui kohtalaisesti. Aamulla Ilonan kummitäti haki Ilonan hoitoon ja pappa tuli katsomaan tyttöjä Erkin aamuaskareiden ajaksi. Aamuisen verikokeen tulokset kertoivat, että crp oli jo laskenut alle 100 (eilen 167) ja huomenna olisi toivoa päästä jopa kotiin. Niinpä päätimme tehdä vaihdon ja Erkki toi pappan minun tilalleni sairaalaan ja minä pääsin kotiin lapsia hoitamaan. Ahti laittoi hieman vastaan, mutta suostui sitten. Aikamoinen pappan poika Ahti on kyllä aina ollut, joten ihme että vastusteli.

Kotona käännyttyämme Erkki painui taas töihin ja me muut lähdimme viemään Helinää lääkärille. Kuume kun ei hänellä laske edes lääkkeillä kuin 38,5 asteeseen ja ilman lääkkeitä heiluu 40 asteessa. Ilonan otimme vauhdista mukaan, hienosti olivat Mintun kanssa pärjänneet. Lääkäriä (nuori mies) tuntui hiukan huvittavan minun tyttölaumani, mutta ihan asiallisesti tuo jaksoi Helinän tutkia. Virus se vaan pitää tyttöä otteessaan, saattaa olla influenssaa. Niinpä haettiin apteekista lisää kuumelääkettä ja tulimme kotiin parantumaan. Vaan eipä taida hyvätkään lääkkeet auttaa Helinää, kun viiden maissa lämpöä oli 39,7 ja annoin Pronaxenia ja reilun tunnin kuluttua vielä Pamol F -annoksen, niin kahdeksalta oli lämpöä vielä 38,7. Uskomatonta, että silti Helinä jaksoi vähän lauleskella ja kulkea kun ensin oli nukkunut olohuoneen lattialla tunnin nokoset.

Onpa tosiaan ollut ihanaa olla kotona, olinko tosiaan vasta yhden illan ja yön pois? Nytkin vaivoin maltan päivittää blogia kun puhtaat lakanat odottavat sängyssä, josta ei tunnu lattia läpi. Aaah... Niin en kyllä muuten alkanut siivoamaan, mutta lakanat oli pakko vaihtaa, kun Helinällä oli aamulla tullut nenästä verta ympäri meidän sänkyämme.

Huomenna sitten soitellaan pappan kanssa, että pääseekö se poikanen kotiin vai teemmekö taas vahdinvaihdon ja minä palaan lattiamajoitukseen. Pitäkää peukkuja, ettei tarvitse!