Ihan ensimmäiseksi kiitokset kaikille onnittelijoille. Typykkä se vaan kasvaa (paino on vihdoin noususuunnassa) ja voimistuu, vaikka joutuukin olemaan suurimman osan ajasta ilman äitiään. Vai olisiko se toisinpäin, että äiti joutuu olemaan ilman lastaan?

Olen ahkerasti reissannut joka päivä tuon 75km sairaalalle, ollut siellä yhden hoitovuoron, käynyt välillä syömässä ja palannut seuraavalle hoitovuorolle osastolle. Sitten taas ajanut 75km kotiin tekemään näitä täällä odottavia töitä. Lapset ovat olleet lomalla hoitopaikoistaan, joten useimmiten osa on ollut mukana reissussa. Tänään esim. olin kaikkien lasten kanssa ja etukäteen pelkäsin sitä miten käyttäytyvät siellä keskolassa. Sunnuntaina kun viimeksi oli isompi joukko mukana ja hoitajat alkoivat jo huomautella lasten riekkumisesta. Tänään kuitenkin kaikki käyttäytyivät aivan ihmisiksi ja eräskin vanha hoitaja kävi oikein jutulla ja kyseli lasten iät ja kehui vielä heidän käytöstään! Minä siinä otin kehuja vastaan imettäessäni, meniköhän maidon sekaan paljonkin mielihyvähormoneja... Lisää mielenkiintoa tämän päivän matkaan teki se, että olimme liikkeellä anopin autolla. Minä kun olen tottunut ajelemaan isolla, automaattivaihteisella Grand Voyagerilla, niin kyllä oli erikoinen tunne istua pienen Golfin penkkiin manuaalivaihteilla pelaamaan. Eikä anopilla muuten ole ilmastointia, tietenkään. Mahduttiin sentään istumaan kun vanhin lapsista oli etupenkillä ja loput kolme takana. Tiukkaa teki, mutta selvittiin. Niin oma auto ei siis ole rikki, vaan maalattavana. Ahti oli sitä mieltä, että siihen maalataan liekit, mutta yritin selittää ettei äiti tosiaan aio ajaa millään liekkiautolla. Helmat siitä vain maalataan uudestaan ja alle laitetaan joku 'appelsiini-pinta', että kestää paremmin tätä hiekkatiellä ajamista ja kiveniskuja.

Aika se tuntuu olevan nykyään kortilla. Mihinkään ylimääräiseen ei ole aikaa ja koko ajan tuntuu olevan useampi asia, jotka pitäisi seuraavaksi tehdä. Nytkin pitäisi mennä lypsylle =) Itse asiassa on pitänyt mennä jo yli tunnin ajan, mutta olen vain siirtänyt sitä ja tehnyt muita juttuja. Esim. kuvasin vihdoin ne pari tuotosta, jotka kudoin sairaalassa maatessani. Tässäpä nämä. Topin olkasaumat odottavat vielä yhteen liittämistä.


Photobucket - Video and Image Hosting

Tämä on siis jostain vanhasta Novitan lehdestä otettu toppimalli, juuri nyt lehteä ei ole käsillä, tarkistan ja lisään tiedon myöhemmin. Lankana oli Tennesseen ompunvihreä, vaikkei se siltä tuossa kuvassa näytäkään, puikot kolmosen pyöröt ja koko on M.


Photobucket - Video and Image Hosting

Ja tästä paidasta puuttuu vielä napit. Ei mitään hajua koska ehtisin sellaiseen kauppaan poiketa, jossa myydään nappeja. Ohje oli kevään Novitasta ja lankana Tennessee äitini valitsemalla värillä. Niin tuo ompunvihreäkin oli äitini valitsema, itse olen siihen väriin jo aika lailla kyllästynyt. Puikkona oli sama kolmosen pyörö ja koko on M. Taitaa kyllä nuo molemmat olla liian leveitä minulle, katsotaan kuka niitä sitten lopulta käyttää kunhan saan ne ensin viimeisteltyä. En kyllä koe olevani s-kokoa ja koetilkutkin tein molempia malleja varten varmistaakseni puikkokoon. Ovatkohan Novitan mallit muiden tekeminä ohjeiden mukaan kudottuna tuollaisia leveitä ja lyhyitä? Topin tein valmiiksi pidemmäksi kuin ohje käski. Ja tämän paidan ohjeesta muuten puuttuivat nuo sileät kerrrokset kokonaan. Kerrankin olin valppaana ja katsoin kuvaa tarpeeksi tarkkaan huomatakseni puutteen. Olisi tullut aivan erinäköinen paita jos olisin tehnyt vain ohjeen mukaan.

Tein sairaalassa myös uusimman Novitan ohjeella tytölle virkatun lierihatun vaaleanpunaisesta Tennesseestä, kun lauantai-iltana minulle laitettiin tippa vasempaan kämmenselkään, eikä käsi sitten enää taipunut hyvin kudinpuikkoon. Sunnuntain sitten virkkasin sitä hattua ja maanantaiaamuna vielä ennen leikkuriin menemistä tein kerän lopusta suojapussin kameralleni. Otan niistä kuvat myöhemmin ja laitan esille. Siinä maanantain kuluessa huomasin vasurinkin jo taipuvan ja pääsin taas kutomaan. Oli muuten mielenkiintoista huomata, että kutominen onnistuu myös makuultaan. Kotona en ole sitä koskaan oppinut, vaikka olen kyllä yrittänyt. Sairaalassa sitten kun en vain voinut istuskella ja oli kova polte päästä kutomaan, niin johan onnistui.

Mutta nyt on kyllä pakko lopettaa jaarittelu ja mennä tekemään jotain hyödyllistä =)
Lypsylle siis (ammuuuuuu!) ...