Eiköhän tästä kasasta löydy yhteensopivia värejä. Pitäisi ainakin saada aikaan yksilöllisiä pipoja moneen makuun. Huomatkaa erityisesti tuolla yläreunassa oleva sinapinvärinen hahtuva. Se on kotoisin Piikusta. Tilasin sieltä viime vuonna isot satsit hahtuvaa ja tuon piti olla keltaista. Olen sitä jo vähän käyttänyt, mutta vielä pitäisi hävittää kaksi kiekkoa... Piikulla oli silloin ollut jotain vaikeuksia värjäysten kanssa ja heidän punaisesta hahtuvastaan pääsi väriä jatkuvasti pesuissa ja vaippahousuista vauvan ihollekin. Kävin Eeva Piesalan kanssa lyhyen sähköpostikeskustelun aiheesta, mutta kovin pahoillaan he eivät asiasta olleet. Lopulta yhteydenottoihini ei enää vastattu lainkaan. Siinä siis yritys, joka lähetti asiakkailleen väriltään huonolaatuista hahtuvaa ihan täyteen hintaan kertoen siitä vasta jälkikäteen kysyttäessä. Enpä ole tilannut toista kertaa heiltä!


22683.jpg