Hyvät uutisethan kuuluu aina kirjoittaa ensin, joten tässä tulee: Shaalikauluspuseron molemmat hihat ovat nyt valmiit! Enää pitäisi tehdä kaulus, kunhan saisin vain inspiraation luoda ne silmukat... Suorakulmainen fifi tuolla suosikeissa huutelee jatkuvasti, että pääsisi puikoille. Enkä oikeasti tiedä tarvitsenko sellaista huivia tällä hetkellä, mutta kun tekee mieli. Ehkä kuitenkin teen ensin lapsille kevätpipot. Kristiinalta löysin ihanan mallinkin, mutten kyllä jaksa täksi kevääksi kolmea kappaletta niitä alkaa vääntämään. Joten jotain hieman kevyempää taidan tehdä.

Ja sitten ne huonot uutiset: Huittisten kouluverkkoa ja koulutoimen säästötavoitteita käsittelevä kokous loppui tuossa puolisen tuntia sitten. Erityisesti siellä nousi esiin Palojoen (siis meidän) ja Huhtamon koulujen lakkauttamiset. Siinä oli siis se virallinen kuulemistilaisuus, joka on laissa säädetty pidettäväksi ennen kuin koulua saa valtuustossa lakkauttaa. Paikalle oli kutsuttu kaupunginjohtajan ja koulutusjohtajan lisäksi koulutuslautakunta ja kaupunginhallitus. Tilaisuus oli avoin kaikille kiinnostuneille ja meille ko. kouluja käyvien lasten vanhemmille oli lähetetty oikein henk.koht. kutsukirje. Ja arvatkaapa paljonko näitä asioista päättäviä oli paikalla meitä vanhempia kuulemassa... lautakunnan 7 jäsenestä 3! Kaupunginhallituksen jäseniä edellämainittujen lisäksi ehkä 6. Mahtoikohan olla edes noin montaa. Miten tuollainen voi sitten olla laillinen kuulemistilaisuus? Voi kuulemma. Tilaisuus on lain myötä pakko järjestää, mutta kuulijoiden on aivan vapaaehtoista tulla paikalle. Hyvin suunniteltu laki siis.

Kovaa keskustelua asiasta käytiin, nyt onkin aivan mehut loppu ja sänky kutsuu. Huomenna jos sitten tartun puikkoihin.