Enpä ole ehtinyt paljon tännekään kirjoittelemaan. Viime viikon maanantaina aloitin kolme viikkoa kestävän kurssin, enkä iltaisin jaksanut muuta kuin tehdä lapsille ruuan ja pyörittää pyykkikonetta. Kurssiin kuului ekalla viikolla kolme lähipäivää, joista yhden olin 7-vuotiaan kanssa keskussairaalalla astmatesteissä. Parina kurssipäivänä sain jotain keskeneräisiä pikkutöitä kudottua valmiiksi. Torstain ja perjantain olinkin työharjoittelupaikassa.

Perjantaina sitten hoitopäivän jälkeen huomasin kaksivuotiaalla olevan kuumetta ja koko viikonloppu menikin sylitellessä. Maanantaille sain Helinälle hoitajan meille kotiin ja pääsin työharjoitteluun. Maanantain ja tiistain välisenä yönä sitten alkoi 5-vuotias oksentaa ja aamulla kuumeisena ja särkyisenä heräsivät myös 7- ja 4-vuotiaat. Itsellä vuosi nenä taukoamatta ja päätä särki. Kuumetta ei minulla onneksi ollut, enkä oksentanut, vaikka maha olikin kipeä. Onneksi oksentelijoina olivat vain kaksi vanhinta, jotka ehtivät aina pöntölle asti. Päivän pelastus oli Hanna, joka kylällä käydessään toi tuliaisina Panadol Zappia ja minä pääsin kuntoon. Siis niin kuntoon, että sain tiskikoneen pyörimään ja pysyin tolkuissani aina puoli ysiin asti illalla kunnes Erkki tuli kotiin.

Seuraavana yönä kukaan ei enää oksennellut, mutta Helinä kyllä huuteli ja herätteli tasaiseen tahtiin, ihan niin kuin joka yö perjantaista lähtien. Sunnuntaina lääkäri ei kuitenkaan löytänyt tulehdusta mistään, jotain muuta se siis on. Särkyä ja kipua kaiketi. Keskiviikkona käytin tyttöä silti uudestaan lääkärillä, olihan menossa jo kuudes kuumepäivä. Ei tulehdusta. Muilla kuume oli jo laskusuunnassa, Linnealla enää pysyi tuolla lähellä 40 astetta.

Tänään sitten Linnea ja Helinä olivat yllättäen aamulla kuumeettomia, mutta Anniinalla ja Ahtilla oli vielä kuumetta. Anniinalla tosin enää vähän, Ahti on taas lähellä 40 astetta ja valittaa ainakin päänsärkyä. Tuli siis erikoinen työharjoittelujakso. Maanantaina on viimeinen päivä, silloin tuskin kukaan enää on kipeä.

Biboja olen tehnyt tuon viimeksi esitellyn jälkeen jo kolme ja pari ainakin pitäisi vielä tehdä. Laitan kuvia kunhan jaksan tarttua kameraan. Saaralle tiedoksi, että ohje Biboon löytyy Lauralta tämän linkin alta. Kukan olen tehnyt Novitan viime kevään lehden ohjeella. Lauralta löytyy myös yksi kukan ohje tuolta samalta sivulta. Minä olen nyt tehnyt bibot kaksinkertaisella Woolilla (Novitan). Toinen lanka on ollut se raidallinen ja toinen yksivärinen.

Ja sitten ilouutisia raskausrintamalta: tunsin viimeyönä tukkoisena valvoessani vauvan ekat liikkeet! Jo oli aikakin, tänään onkin jo 19 viikkoa raskautta takana. Nyt minulla on eka kertaa istukka tuossa etuseinämässä, joten se kai on vaimentanut niitä liikkeitä. Edellisillä kerroilla olen tuntenut liikkeet selvästi aikaisemmassa vaiheessa. Tai niin ainakin muistelen, en ole kyllä tarkistanut asiaa vanhoista neuvolakorteista... Itse asiassa taidan juuri nytkin tuntea vaavelin liikkeet =)