Hui miten päivät menevät ja minä vain suunnittelen joka ilta tätä päivittämistä. Nyt on ihan pakko kirjoittaa, ettei tarvitse tehdä romaania. Juttua meinaan riittäisi, mutta tuskin jaksaisitte lukea.

Tässä ensin söpöilykuva sohvannurkassa köllöttelevästä tytöstä. Päivällä monesti laitan hänet tähän sohvalle pois sylistäni, enkä vie sänkyyn asti nukkumaan. Niin ja pois sylistä siksi, kun otan tilalle tietokoneen...

Photobucket - Video and Image Hosting


Tämän kuvan otin, että näette tuon Grignascon merinosilkistä tekemäni vauvan lakin koon. Ihan tosiaan pienimmän koon mukaan tein ja sairaalassa jo kätilöiden mielestä se voisi olla normaalikokoiselle vastasyntyneelle aika hyvän kokoinen. Vaan on tuo tyttönen tosi pienipäinen, myssyhän suorastaan pyörii päässä. Pysyy silti jotenkin paikallaan kun tyttö on kuitenkin aika lailla liikkumatta turvakaukalossaan. Ja onneksi on ollut näitä lämpimiä säitä, ettei tarvitse pelätä pienen pään palelevan.

Photobucket - Video and Image Hosting


Ja tässä sitten havainnollistava kuva noista pienistä villahousuista =)
Nekin tosiaan tein pienimmällä ohjeella ja aika isot ovat, kuten näette. Samalla ohjeella tein ennen Helinän syntymää myöskin parit villahousut, joita käytimme hänellä jo synnytyssairaalassa. Taisi Helinä sitten olla vähän tätä tyttöä isompi. Uudet villahousut (kahdetkin itse asiassa) ovat jo valmiina, niistä kuvia ensi kerralla.

Photobucket - Video and Image Hosting


Ja onhan minulla tosiaan muitakin lapsia. Tässä reipas kuusivuotias Linnea, jonka synttäreitä juhlittiin perjantaina ja lauantaina. Vielä lupailin kaverisynttäreitäkin, kunhan seurakunnan eskari alkaa ja on kavereita, joita kutsua... Vanhin lapsista, Anniina, aloitti viime torstaina tokaluokan naapurikunnan koulussa, oma koulummehan lakkautettiin vastusteluistamme huolimatta. Uusi koulu on kuitenkin mieleinen ja kavereita on jo löytynyt. Anniinan kanssa olimme viime viikolla silmälääkärissäkin, kun viime talvi meni päänsärkyä potiessa ja alkukesästä optikko jo totesi plussalasien olevan tarpeen. Silmälääkäri huomasi myös karsastuksen ja nyt jännitämme korjaantuuko se laseilla vai joutuuko Anniina joskus sen takia leikkaukseen :-O

Photobucket - Video and Image Hosting


Ja katsokaapa mitä minä sain!!!

Näitä minä en tilannut, vaan sain täysin yllättäen. Naapurissa Hanna sai paketin vastasyntyneelle pojalleen ja siellä oli mukana onnittelukortti myös minulle. Aivan ihana kortti olikin, Katrin itsetekemä, oletan. Ja kortin välistä sitten tipahtivat eteeni nämä viisi arvokasta pussia... Yllätys oli melkoinen, sillä en muistaakseni ole täällä blogissani, enkä muuten oikeassa elämässäkään, maininnut haluavani värjätä lankoja. Olen kyllä surffannut muiden blogeissa ihaillen värjättyjä lankoja, suosikeistani erityisesti Ilu on kunnostautunut värjäyksen saralla. Hän on tehnyt myös oppaan näillä Kool-Aid-jauheilla värjäämiseen.Käykääpä katsomassa, ei ole vaikeaa tuo värjääminen. Olisi vain aikaa...

Eli aikamoinen ajatustenlukija täytyy Katrin olla! Iso kiitos sinne Seinäjoelle! Tästä muuten voimme päätellä Katrinkin lukeneen neuleblogeja enemmänkin, eihän hän muuten olisi tiennyt näistä hämäristä mehuvärjäyksistä mitään...

Photobucket - Video and Image Hosting


Ja jos joku jaksoi selata tänne asti, niin päivitetäänpä tätä talomme ulkonäköäkin samalla. Tässä kuvassa pellolta otettu kuva tuosta uudesta talonpäädystä. Harmittavasti tuo tukkikärry peittää näkymää, mutta tätähän se rakentaminen on. Näkisittepä talon etupuolen, siellä on mm. vanha kylpyamme keskellä pihaa. Ja siinä ei ole kukaan kylpenyt, vaikka lapsilla ei ole ollut muutakaan allasta helteiden aikana, vaan miehet päästävät siihen vettä betonimyllyä varten. Kai se valu sujuu paremmin niin, kuin että päästäisi vettä suoraan letkusta myllyyn, uskottava se on. Hannan tyttö vain tuumasi kun perjantaina tulivat meille, että 'tähän tulee lehmiä!'. Heidän mummolassaan kun on lehmillä pellolla vesiastiana vanha amme...

Photobucket - Video and Image Hosting


Tässä kuva takapihan suunnalta. Katolla on aluskatteet valmiina, ettei olla ihan pulassa kun sateita viimein saapuu meillekin.

Photobucket - Video and Image Hosting

Siinäpä sitä olikin kuvia tarpeeksi. Pari uutta otin taas, mutta ne ovat vielä kamerassa, joten ensi kerralla sitten. Pienenä vihjaisuna kerrottakoon, että minäkin opin vihdoin tekemään solmuja. Ja jätin tietenkin edellisen työn kesken kun innostuin uudesta niin kovin. Samalla innostutin myös tokaluokkalaisen solmuista ja hänellä on oma huivinsa aluillaan. Mutta siitä siis ensi kerralla lisää.

Sori uusintapäivitys, mutta löysin ihan vastustamattoman sivupohjan ja testaan sitä... Pohja löytyi siis Piristysruiske-blogista, kiitos Sarelle!